Paluu arkeen

Elokuu on edennyt jo hyvän matkaa ja paluu arkisiin asioihin on edessä. Rentouttavan lomajakson jälkeen tulevaisuus näyttää monin tavoin erilaiselta kuin useina aikaisempina vuosina.

Kevään sulkuaika on meillä jokaisella vielä tuoreessa muistissa. Paluu kevään tilanteeseen tuntuu ikävältä vaihtoehdolta, joten pestään käsiä ja huolehditaan etäisyyksistä; kaikkien parhaaksi!

Perhepalvelut Oivassa syksy käynnistyy hyvissä merkeissä. Perhekuntoutuspalveluamme on hiottu aktiivisesta kesän aikana vastaamaan mahdollisimman vaikuttavasti asiakasperheiden tarpeisiin. Syksyn aikana aiommekin pysähtyä yhä intensiivisemmin kuulemaan asiakkaideme ajatuksia ja mietteitä omasta avun tarpeestaan ja siitä, mitä he meiltä odottavat.

Kuulemisen ja kuuntelemisen lisäksi myös kohtaamiset ovat meillä keskiössä. Jokainen kohtaaminen on mahdollisuus. Mahdollisuuksien toteutumiseksi on syytä olla hereillä, valppaana havaitsemaan ne asiat, joissa voimme auttaa ja tukea.

Jatketaan hyvää yhteistyötä ja lastensuojelun kehittämistä yhdessä!