Tukiperhetoiminta

Perhepalvelut Oivan toiminnassa on mukana sekä ammatillisia että perustason tukiperheitä.

Tukiperhetoiminnan tarkoituksena on edistää koko perheen hyvinvointia. Ammatillista tukiperhettä voidaan käyttää esimerkiksi silloin, kun lapsen tilanteessa on erityisiä, haastavia piirteitä, jotka vaikuttavat koko perheen jaksamiseen ja hyvinvointiin. Ammatilliset tukiperheet voivat vastata myös perhehoidon sijaishoidon tarpeeseen ja osa perheistä voi ottaa vastaan myös avohuollon sijoituksen.  

Haluaisitko toimia tukiperhevanhempana? 

 

Tukiperhetoimintaa Perhepalvelut Oivassa

Tukiperheet ovat Perhepalvelut Oivan rekrytoimia ja valmentamia. Ammatillisilla tukiperheillä on lisäksi koulutusta ja/tai kokemusta haastavasti käyttäytyvien lasten ja perheiden kanssa työskentelystä.

Tukiperheet toimivat yhdessä asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Tukiperhetoiminnassa lapsi vierailee sovitun mukaisesti tukiperheen luona. Näillä jaksoilla tukiperhe vastaa lapsen hoidosta ja huolenpidosta tehden samalla yhteistyötä lapsen vanhempien kanssa. Perhepalvelut Oiva huolehtii tukiperheen rekrytoinnin ja valmennuksen lisäksi tuen ja ohjauksen antamisesta sekä palkkioiden ja korvausten maksamisesta. Tukiperhetoiminta on päiväkohtaiseen hintaan perustuvaa.

Kysy lisää!

    Olen kiinnostunut